Näyttelypäivä

Käytiin eilen 19.3 ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä Sylvin kanssa.
Kyllä mua taas jännäs ja stressas ja kädet tärisi, en ymmärrä itseäni.
Sylvi jännitti pieneen halliin tuloa kun oli niin paljon koiriakin, mun pieni maalaiskoirani. Kun tungoksen läpi päästiin niin kaikki oli jo hyvin ja häntä heiluen söi makupaloja.

Tuomarina oli Riitta Lahtovaara, en ole ennen hänellä käynytkään. Teki selväksi pöydällä ettei tykkää kun koirille tungetaan kehässä makupaloja. Itse haluan kuitenkin tehdä koiralle kehässäolosta kivaa ja meinaan kyllä edelleenkin niitä kantaa mukanani.

Junnuluokassa oli 3 narttua ja Sylvi tuli luokkansa toiseksi saaden ERIn. SA:ta ei herunut mutta olen tosi tyytyväinen tähän, hieno Sylvi <3

Arvostelu: Erinomaista tyyppiä oleva feminiininen, mittasuhteiltaan oikea narttu jonka tulee kiinteytyä. Kaunis pää, hyvät korvat, hyvä kaula. Lantiota kohti nouseva ylälinja. Vahva runko. Riittävästi kulmautuneet raajat, oikea karvanlaatu. Voisi liikkua tehokkaammin. Luonne ystävällinen.

Martalla on nyt toivottavasti ensimmäinen viikko tiineyttä takana. Vielä pikkuisen vajaa 3 viikkoa ultraan. Miljoonat kysymykset ja asiat pyörivät päässäni että miten kaikki menee ja saadaan menemään oikein. Onneksi on google, sieltä löytyy useimpiin asioihin vastauksia joista noukkia ne toivottavasti oikeat ja voin muilta kasvattajilta kysellä myös neuvoja.
Yritän tutkailla tiineysoireita mutta eihän niitä vielä ole. Vatsanympärystä meinaan mittailla viikottain. Eilen oli kasvanut ympärys 0.3 senttiä mutta se kyllä johtuu ihan varmasti siitä että sai ruan juuri ennen ;)

Sylvi lähtee Ruotsiin gööttien juhla-erikoisnäyttelyyn toukokuussa juuri ennen pentujen syntymää ja samalla menee paimennustaipumustestiin. Nora lähtee sinne isommassa porukassa.
Itse en sitten uskallakaan ottaa Sylviä heti takaisin kotiin vaan saa jäädä Noralle hoitoon pahimman tautiriskin ajaksi. Vaihtarina mulle tulee jo ensi kuussa sitten Tiiti tänne pitkästä aikaa :) Pitää ottaa jo usea viikko aiemmin tänne että sopeutuu laumaan ennen synnytystä. Ja eipä siina ole kyllä koskaan ongelmia ollutkaan.

Treffit

Ollaan käyty Martan kanssa Waakkua treffaamassa ja eilen oli jo yritystä pentujen saamiseen. Jännää! Neljän viikon päästä nähdään sitten saadaanko vauvoja <3

Kuvan otti eilen Iina Huovala, Waakun omistaja 

Juoksua tehdään, vihdoin!

Vihdoin näyttää siltä että juoksu olisi alkamassa. On tätä odotettu!
Toukokuussa mahdolliset pennut syntyisivät, jännää. Kamalasti kaikkia asioita päässä joita pitää selvittää, kuitenkin eka synnytys, pentue, edessä.
Tiineen nartun kanssa on tullut oltua jo useamman kerran, kiitos kasvattajien jotka ovat koirilleni aikanaan pentuja tehneet.
Waakku jo kuulemma Marttaa kovin odottelee ;). Astutuksen ei pitäisi ongelmia tuottaa, kumpaisellakin hommasta jo tarpeeksi kokemusta. Toki kaikkea voi käydä mutta se jää nähtäväksi.

Sylvi on ilmoitettu ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä. Treenata edes vähän pitäisi mutta ehtiihän tässä ja luotetaan toki siihen että tuomari ymmärtää kyseessä olevan 9 kuukauden ikäisen pennun. Sylvilläkin voi jo juoksu alkaa hetkenä minä hyvänsä, kyllä aika rientää. Sylvi lähtee näillä näkymin myös Ruotsiin gööttien juhlanäyttelyyn kera Noran. Olisi tosi kiva että kasvattajakin sitä näkisi :)

Ikäviäkin asioita on tullut vastaan. Sylvin emällä todettiin gööttien perinnöllinen silmäsairaus. Oli melkoisen romahduttava uutinen omien suunnitelmien vuoksi. Mutta ei se omaa koiraani muuta miksikään, yhtä ihana tuo on kuin ennenkin, pieni häslä <3 Otan tämän vuoden aikana DNA-testin että tiedän mikä on markkeritestin tulos, sehän voi olla mikä vaan. Sairauden perinnöllisyystapaa kun ei vielä tiedetä niin turha asiaa murehtia ennenkuin silmäpeilaustulos sanoisi koiran sairas olevan. Ja silloin heitän pennutushaaveet toki romukoppaan. Sukutauluja olen taas tuijottanut silmät ristissä ja on kyllä mahdotonta löytää pentua jolla riskiä ei olisi. Ei ole varmaankaan sellaista sukua jossa retinopatiaa ei esiinny. Onneksi sairaus harvoin millään tapaa heikentää koiran elämänlaatua, harvoissa tapauksissa on johtanut sokeuteen.

Sylvi on selvästi kasvanut Martan ohi, pituudeltaan ja korkeudeltaan. Veikkaisin tytön olevan 31 tai 32 senttiä korkea.Kovin reilu karva on myös mutta ei missään tapauksessa pitkäkarvainen. Eka karvanlähtö varmaankin tasoittaa tuota pöyhevyyttä.

Olen uskaltautunut taas jo luita syöttämään. Putkiluita olen ostanut ja myös rustoja antanut. Raakana. Nuo niin nauttivat pureskelusta ja hampaatkin tykkäävät. Koko ajan kyllä vieressä kyttään ja eka kerralla suunnilleen ulkovaatteet päällä valmiina lähtemään eläinlääkäriin.

Nora oli viestitellyt hoitavan eläinlääkärin kanssa ja minulle tuli lopun kaiken ihan hyvä fiilis siitä. Oli pahoillaan Helmin kohtalosta ja tutki vielä röntgenkuvat uudestaan. Tukosta ei niissä näkynyt vaan luu on ollut silloin vielä ylempänä ruokatorvessa. Kuvassa näkyi vaan vatsalaukku ja ruokatorvenpää. Uskon että osaa ensi kerralla samojen oireiden kanssa epäillä tukosta ja se on tärkeä asia. Että meidän kokemus tuo lisä-aikaa jollekin toiselle koiralle samassa tilanteessa. Vielä tulee välillä itku jos katselen Helmin kuvia, mun rakas pieni <3 Hihna ja kaulapanta ovat edelleen autossa, en ole halunnut, voinut niitä vielä kotiin tuoda.

Olisin aloittanut Sylvin kanssa koirakoulun mutta ei nähtävästi mahduttu ryhmään kun ei mitään kuulunut. Harmillista! Olisi sopivasti kurssi loppunut ennen pentujen syntymää. Nyt sitten lykätään sitä syksyyn asti jos tiineys onnistuu. En uskalla mahdollisten tautiriskien takia käydä siellä tiineyden lopulla enkä pentujen aikana. Mätsärissä käytiin muutama viikko sitten, ei tullut sijoitusta mutta hyvää treeniä kyllä. Että edes jotain tehdään Sylvin kanssa kaksinkin :)

Helmin ruumiinavaustulokset tulivat

Helmin ruumiinavaustulokset tulivat eilen.
Hajosin ihan täysiä ja itkin täällä kotona hysteerisenä lähes koko illan.
Helmi oli täysin terve. Kaikki sisäelimet hyvässä kunnossa, niistä ei löytynyt mitään mainittavaa.
Mutta.
Kuolinsyykin selvisi, tai siis oireiden syy.
Helmi kuoli luunpalan aiheuttamaan tukokseen ruokatorvessa.

Ruokatorvesta löytyi halkaisijaltaan 3.8cm kokoinen luumötikkä. Kyllä tekee kipeää! :(
Ihmettelen syvästi turun eläinsairaalan hoitoa tapaninpäivänä.
Kerroin koiran syöneen luuta ja mietin voisiko kaikki johtua siitä. Eläinlääkäri epäili ryystämisen johtuvan nenäpunkista? Myöhemmin illalla kun koira turposi uudestaan, oltiin siis päivystyksessä kuutisen tuntia, silloin nukutti ja kuvasi vatsan. Sen jälkeen väittävät työntäneensä letkun mahaan ja tehneensä vatsahuuhtelun. Mitä mä nyt mistään tiedän niin eikös letku mahaan työnnetä ruokatorven kautta. Miten olisivat sen saaneet mahtumaan ison luumöhkäleen ohi?
Vatsalaukusta löytyi myös luumassaa, miksei se lähtenyt huuhtelulla pois jos sellainen muka tehtiin? Eviran patologi epäili Noran tänään sinne soittaessa että ell on vain luullut olevansa vatsalaukussa. Eikö yhtään ihmetellyt kun letku meni sisään liian vähän?
Voisin ajatella että jos olisivat heti oksettaneet koiran niin luu olisi vielä lähtenyt. Mutta antoivatkin ensimmäisenä pahoinvoinninestolääkityksen jolloin oksetus oli jo mahdotonta. Letku on varmaan työntänyt luun vielä syvemmälle ruokatorveen.
Maanantaina kun mentiin uusiksi lääkäriin ei olisi voitu tehdä enää mitään. Ruokatorvi oli jo alkanut menemään kuolioon ja paha tulehdus oli päällä. Jos en olisi Helmiä lopettanut, koira olisi melkoisen pian kuollut itse mätäpaiseen puhkeamiseen.
Enää en voi asialle mitään tehdä mutta oli kyllä tosi kova isku. Luulin tehneeni kaikkeni mutta se ei vaan nyt riittänyt.
Kaikkea pahaa voi aina tapahtua ja tää oli meille se pahin.
Ja entäs se syyllinen.
Mä en ole ikinä suostunut ostamaan koirille paistettuja/savustettuja luita joita sekä eläinkaupat että ruokakaupat myyvät. En koska olen kuullut niiden olevan vaarallisia. Jouluksi sitten jonkun mielenhäiriön päällä ollessa sitten ostin kuitenkin. En kuitenkaan kyennyt niitä koirille jouluna antamaan kun olikin mielestäni huono idea. Ja mitä tein sitten tapaninpäivänä. Päätin uhmata omaa mieltäni ja antaa sellaisen Helmille. Ja prkl!! Näin kävi! :( Se pahin painajaiseni moisista paskaluista toteutui.
Älkää syöttäkö niitä koirille. Ne ON vaarallisia. Raa'at luut, rustot, "tehdyt" luut yms, ne ei ole, ne sulaa elimistöön. Patologi sanoi ettei solmuluun solmukaan ole näin vaarallinen jota myös olen pelännyt. Se kun menee nopeasti löysäksi massaksi. Paistettu/savustettu ei millään. Vatsalaukussa olisi kyllä hävinnyt pitkän ajan kuluessa eikä vaaraa olisi ollut. Nyt ei vaan koskaan ehtinyt sinne asti.
Leikkaus luun poistoon olisi ollut melko mahdoton. Lääkärin olisi pitänyt mennä rinnan läpi ja operaatio olisi ollut todella iso. Sellaiseen tuskin olisin Helmin kanssa lähtenyt, ikää kuitenkin paria päivää vaille 13. Eikä sellaista mahdollisuuttakaan kyllä minulle annettu koska maanantaina se olisi ollut jo myöhäistä.

Teksti voi olla melkoisen sekava mutta niin on omat ajatuksenikin vielä asian suhteen. Sydän itkee verta. Anteeksi Helmi <3

juoksua ei näy, ei kuulu

Voi huokaus!
Kyllä on ollut pitkä tää Martan juoksun odottaminen.
Viime viikolla, tai oliko jo toissa, luulin jo alkavan kun näin jotain epämääräistä lakanalla mutta ei, väärä hälytys.
Noh, nyt on jo varmaa  että jos Martta vaan tiineeksi tulee niin pennut on luovutusikäisiä kesäkuussa, ellei myöhemmin, ei yhtään huono ajankohta :) Oma loma vaan saa takapakit kun kesäkuussa en itse voi lomilla olla, onneksi on pojat silloin kotona ja saavat istua pentulaatikossa mun työpäivien ajan kera kavereiden pentuja paapomassa.

Mun piti Sylvin kanssa aloittaa koirakurssi jo aiemmin mutta kaikki on ollut jäähyllä tässä jonkun aikaa. Nyt alan etsimään sopivaa kurssia että päästään jotain yhdessä tekemään :). Martankin kanssa tahtoisi mutta ehkä ensi syksynä pääsee sekin mukaan tekemisiin.

Ei kummempia kuulumisia tällä kertaa, toivottavasti kohta saan jo päivittää juoksun alkaneeksi!

pakkanen paukkuu

Viikko ilman Helmiä.
Ikävä edelleen toki mutta jo tasoittunut. Helmillä on nyt kivutonta. Sitä aina miettii mistä tietää että koiran on aika lähteä ja mulle se tuli kyllä niin shokkiyllätyksenä vaikka siihen muka oli valmistautunut. Sunnuntaina kun katsoin Helmiä niin silmät oli sameat. Olin kuullut että silmistä sen näkee ja aina niitä välillä "vahdannut" huomaamatta mitään. Nyt huomasin. Ja silloin jo peläten odotin seuraavaa päivää jotenkin ymmärtäen että nyt on aika.

Martta ja Sylvi on mennä viuhtonut ympäri kämppää mitenkään kaipaamatta. Täällä syrjäkylällä kun asutaan niin remmilenkeillä harvemmin tulee koiria vastaan. Viime viikolla sitten tuli ja voi Marttaa. Ei pieni tiennyt yhtään mitä tehdä. Jäi ihan mun taakse ja sieltä yritti kammeta pellolle koiraa pakoon. Ikinä ei ole ohitusongelmia ollut mutta nyt huomasin että Helmi ne on aina hoitanut. Pojat sanoivat että Helmi on kulkenut lähinnä ohitettavaa, sitten Martta ja laitimmaisena Sylvi. Itse en ole koskaan moiseen huomiota kiinnittänyt.  Toivottavasti tulisi koiria nyt useammin vastaan että saan ohitukset kuntoon. Mitään rähinää ei kyllä ole edelleenkään.

Mä rupesin jo kovin miettimään  äkkiä uutta pentua taloon. Jos näistä toinen kuoleekin niin sit ollaan yhden koiran kanssa. Järki huutaa että ei täällä mihinkään olla kuolemassa mutta jos. Sain itseni kuitenkin rauhoitettua ja päätin että nyt mennään kahdella koiralla jos ei pomppaa vastaan jotain jonka ehdottomasti haluan. Nythän voisin ottaa vaikka isommankin koiran, niitä kun en ole Helmin vuoksi voinut edes harkita. Mutta ei, en mä tätä rotua voi jättää. Göötit on ykkösiä <3.

Nyt odottelen sitten Martan pentuja, jos siellä olisi se ykkös-tyttö jonka haluan itselleni ehdottomasti jättää. On kyllä löytynyt tyttöpennulle niin hyvä koti että voin hyvin sen parhaan myydä sinnekin ja antaa Sylvin kasvaa aikuiseksi ennen pennun tuloa. Saapi nähdä mitä tuleman pitää :)
Kävin kalenteria läpi ja tajusin että Martan juoksu voi alkaakin vasta kuukauden päästä. Pitkä tää odotus ollut! Pentujen suhteenhan kuukausi olisi tosi hyvä, kesäksi uuteen kotiin.

Nyt on pari päivää lenkit olleet minimissä. Ulkona on niin kylmä etten tuolla kauaa viihdy. Sylvi ei oikein reagoi kylmään mutta Martta nostelee tassujaan. Pysytään siis lämpöisessä, sopii mulle :)

Meilläpäin liikuskelee nyt melkoisen paljon susia. Jännää aina metsälenkit mutta luotetaan siihen että sudet pelkää mua yhtä paljon kun mä niitä!

Helmi on poissa

Helmi on poissa. 

Aivan kamalaa!

Olo ei kohentunut lauantain jälkeen ja maanatai-aamuna mentiin uudestaan lääkäriin. Ultrattiin, röntgenkuvattiin ja ruokatorvesta se syy sitten löytyi. 2x4cm tukos.

Olisin teoriassa voinut vielä tähystykseen mennä tutkimaan mikä se on mutta koiran yleiskunto huomioonottaen en siihen enää lähtenyt. Leikkuupöydälle en olisi Helmiä enää vienyt ja se olisi vääjäämättä edessä ollut joten katsoin koiralle parhaaksi laittaa nukkumaan. 1 elämäni vaikeimpia päätöksiä.

Nyt kun mietin niin ehkä se jo oireili aiemmin. Kerran teki sen saman yksimisensä kesken ruokailun ja ehkä joskus jonnin verran turvonneelta näytti ohimenevän hetken. Ei jaksanut enää lenkkeillä pidempiä matkoja. Vaikea sanoa mutta lopputulosta se ei muuta.

Lähetin Helmin eviralle avattavaksi ja nyt odottelen sitä lopullista syytä, mikä siellä kurkussa oikein oli.

Ei tähän totu, ei voi, ei saa tottua. Koirat on mulle ainakin perheenjäseniä, ei vain koiria. Samanlainen huoli niistä kuin aina lapsistakin. 

Martta ja Sylvi ei ole varmaan edes huomanneet että yksi on joukosta poissa. Onneksi ehdin meille pennun kesällä ottaa ettei Martan tarvinnut jäädä yksin. Sylvi riehumalla pitää Martalla kyllä muuta mietittävää kun lauman pienenemisen :)

Kiitos Helmi kaikesta,.

Jos sua ei olis ollut, olisin luonut sut.

Mitään susta en olis muuttanut, 

samanlainen susta ois  tullut.

Lepää Rakas rauhassa <3

Helmi juuri kotiin tulleena <3