Vihdoin näyttää siltä että juoksu olisi alkamassa. On tätä odotettu!
Toukokuussa mahdolliset pennut syntyisivät, jännää. Kamalasti kaikkia asioita päässä joita pitää selvittää, kuitenkin eka synnytys, pentue, edessä.
Tiineen nartun kanssa on tullut oltua jo useamman kerran, kiitos kasvattajien jotka ovat koirilleni aikanaan pentuja tehneet.
Waakku jo kuulemma Marttaa kovin odottelee ;). Astutuksen ei pitäisi ongelmia tuottaa, kumpaisellakin hommasta jo tarpeeksi kokemusta. Toki kaikkea voi käydä mutta se jää nähtäväksi.
Sylvi on ilmoitettu ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä. Treenata edes vähän pitäisi mutta ehtiihän tässä ja luotetaan toki siihen että tuomari ymmärtää kyseessä olevan 9 kuukauden ikäisen pennun. Sylvilläkin voi jo juoksu alkaa hetkenä minä hyvänsä, kyllä aika rientää. Sylvi lähtee näillä näkymin myös Ruotsiin gööttien juhlanäyttelyyn kera Noran. Olisi tosi kiva että kasvattajakin sitä näkisi :)
Ikäviäkin asioita on tullut vastaan. Sylvin emällä todettiin gööttien perinnöllinen silmäsairaus. Oli melkoisen romahduttava uutinen omien suunnitelmien vuoksi. Mutta ei se omaa koiraani muuta miksikään, yhtä ihana tuo on kuin ennenkin, pieni häslä <3 Otan tämän vuoden aikana DNA-testin että tiedän mikä on markkeritestin tulos, sehän voi olla mikä vaan. Sairauden perinnöllisyystapaa kun ei vielä tiedetä niin turha asiaa murehtia ennenkuin silmäpeilaustulos sanoisi koiran sairas olevan. Ja silloin heitän pennutushaaveet toki romukoppaan. Sukutauluja olen taas tuijottanut silmät ristissä ja on kyllä mahdotonta löytää pentua jolla riskiä ei olisi. Ei ole varmaankaan sellaista sukua jossa retinopatiaa ei esiinny. Onneksi sairaus harvoin millään tapaa heikentää koiran elämänlaatua, harvoissa tapauksissa on johtanut sokeuteen.
Sylvi on selvästi kasvanut Martan ohi, pituudeltaan ja korkeudeltaan. Veikkaisin tytön olevan 31 tai 32 senttiä korkea.Kovin reilu karva on myös mutta ei missään tapauksessa pitkäkarvainen. Eka karvanlähtö varmaankin tasoittaa tuota pöyhevyyttä.
Olen uskaltautunut taas jo luita syöttämään. Putkiluita olen ostanut ja myös rustoja antanut. Raakana. Nuo niin nauttivat pureskelusta ja hampaatkin tykkäävät. Koko ajan kyllä vieressä kyttään ja eka kerralla suunnilleen ulkovaatteet päällä valmiina lähtemään eläinlääkäriin.
Nora oli viestitellyt hoitavan eläinlääkärin kanssa ja minulle tuli lopun kaiken ihan hyvä fiilis siitä. Oli pahoillaan Helmin kohtalosta ja tutki vielä röntgenkuvat uudestaan. Tukosta ei niissä näkynyt vaan luu on ollut silloin vielä ylempänä ruokatorvessa. Kuvassa näkyi vaan vatsalaukku ja ruokatorvenpää. Uskon että osaa ensi kerralla samojen oireiden kanssa epäillä tukosta ja se on tärkeä asia. Että meidän kokemus tuo lisä-aikaa jollekin toiselle koiralle samassa tilanteessa. Vielä tulee välillä itku jos katselen Helmin kuvia, mun rakas pieni <3 Hihna ja kaulapanta ovat edelleen autossa, en ole halunnut, voinut niitä vielä kotiin tuoda.
Olisin aloittanut Sylvin kanssa koirakoulun mutta ei nähtävästi mahduttu ryhmään kun ei mitään kuulunut. Harmillista! Olisi sopivasti kurssi loppunut ennen pentujen syntymää. Nyt sitten lykätään sitä syksyyn asti jos tiineys onnistuu. En uskalla mahdollisten tautiriskien takia käydä siellä tiineyden lopulla enkä pentujen aikana. Mätsärissä käytiin muutama viikko sitten, ei tullut sijoitusta mutta hyvää treeniä kyllä. Että edes jotain tehdään Sylvin kanssa kaksinkin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti