lauantai 29. elokuuta 2015

Viikko takana pentujen kanssa eloa

Viikko jo toisaan vierähtänyt pentujen kanssa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää :). En kyllä itselleni ota kahta pentua koskaan, ihan hirmu menoa välillä päällä ja toki pissaakin riittää tuplaten, kuten myös möykkäämistä. Ihania ovat toki silti! :)
Yöt on menneet alusta asti hyvin. Rakensin pentuaitauksen jossa yönsä viettävät ja sinne sippaavat kun yöksi laitan. Aamulla sitten herätään viimeistään kuudelta. Arkena ei toki haittaa mutta tänäänkin olisin voinut hetken pidempään nukkua ;)
Ruokahalu on valtava ja se kumpi nopeammin syö, siirtyy vielä jatkamaan toisen kupille. OIi kyseessä liha tai kuivaruoka, hyvin maistuu :). Kanankauloja kävin ostamassa ja annoin pennuille. Ei mennyt ihan niinkuin suunnittelin. Eli mä kuvittelin noiden hienosti ne pureksivan mutta ei. Sylvi nielaisi lähes kokonaisena, Toivo olisi pureksinut mutta Sylvin tulo viereen sai aikaan myös nielemisen. Enpä ole toista kertaa uskaltanut antaa :D
Ulos osaavat hyvin tehdä hihnassakin tarpeensa ja hakeutuvat jopa tien reunaan. Hihnakävelykin alkaa jo sujua neljän koiran kanssa. 2 kertaa olen autossa kuljettanut ja eka kerralla tuli toisella oksennus. Tänään mentiin vaan lyhyt matka pellolle ja se matka meni oksentamatta. Pääsivät kaikki koiruudet vapaana kirmaamaan. Huomenna jos suuntaisi metsään noiden kanssa. Kaupunkimatkailun otan ohjelmaan Sylvin kanssa vasta kun Toivo lähtee omaan kotiinsa. Toivohan muuttaa kaupunkilähiöön joten siellä saa heti tottua erilaiseen ympäristöön kuin mitä täällä on.
Helmi ja Martta viihtyy sohvalla erinomaisesti. Molemmat kyllä sietävät pennut, Helmikin jo melko hyvin. Martta leikittää välillä ja pitää jöötäkin.
Juoksu on Martalla ohi ja seuraavasta juoksustahan tuo olisi tarkoitus astuttaa. Pitää käydä urosta moikkaamassa jahka saadaan aikataulut sopimaan. Kun ja jos kaikki selkiää, voin urosvalinnankin julkistaa :)
Haluttaisi Noran kanssa Tiitin luusto kuvata ja samalla lähtee näillä näkymin kohtukin, tietenkin vasta jos kasvattaja purkaa sijoitussopimuksen. Siihen astihan moiset asiat on hänen päätettävissään ja hoidettavissaan. Nyt onkin muutaman vuoden jälkeen taas ihka oma koira kasvamassa ja saa tehdä kaikki asiat omaan tahtiinsa. Eli heti reilu vuotiaana kuviin. Luonnetestiinkin mennään mutta vasta noin kolmen vanhana. Tiitikin tahdotaan viedä mutta saa nähdä koska uskaltaa, pari vuotta voi antaa vielä olla.
Sylvi ja Toivo oli rokotettu 8-viikkoisina Ruotsissa. Suomessa pitää kuitenkin ilmeisesti rokottaa siltikin vielä kahteen kertaan. Vien toisten rokotusten kanssa samalla Helmin ja Martankin. Rokotukset umpeutuu keväällä mutta pentusuunnitelmien johdosta haluan rokottaa jo nyt. On kunnolla voimissaan jos pentuja syntyy.

Sitten vielä kuvasaastetta tältä viikolta





2 kommenttia: