sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Sylvi lähti mammalomalle

Niin se aika kuluu nopeasti, ja onhan toki lyhyt aikakin kun koira on tiine. Perjantaina lähti Sylvi piitkäksi aikaa pois kotona. Tiineyttä silloin takana 7+1vkoa.
Maha oli jo kovin iso ja koko ajan olen veikannut että 8 pentua syntyy. Ihan kohta nähdään olinko oikeassa tai edes lähellä :)
Martta alkoi kakomaan pari viikkoa sitten ja kaiken muun stressin päälle mitä tällä hetkellä on iski jäätävä paniikki että nytkö meille tuli kennelyskä. Missään ei oltu käyty, vieraita koiria ei nähty ja tututkin sellaisia jotka eivät olleet olleet muiden riskikoirien kanssa tekemisissä.
Eläinlääkäriinhän mä sitten tietty säntäsin vuorokauden jälkeen. Ell oli sitä mieltä että riskit moiseen minimaaliset. Tutkittiin myös nielu ettei siellä mitään ylimääräistä olisi, Helmi kun toki vielä kummittelee mielessä.
Kaikki tutkimukset jotka  tehtiin väittivät että mulla on täysin terve koira, ei edes heinää löytynyt joka olisi voinut kurkkua ärsyttää. Imusolmukkeet, lämpö normaalit yms.
Tyytyväisin mielin toki kotiin mutta illan oli sitten Martta kovin kipeä kun oli ronkittu kurkkua.
Seuraavana päivänä yskäisi muutamia kertoja ja se oli sitten siinä. Eikä ole täällä kukaan muu millään tavalla oireillut.

Mutta takaisin Sylviin.
Sylvistä tuli heti tiineyden alussa jo kovin rauhallinen. Sylissä tahtoi olla koko ajan. Alma yritti jossain välissä isotella ja Sylvi kyllä minunkin huomaamatta sai ton teinin kuriin ja rauhoittumaan. Ei moista pelleilyä kestänyt :D
Painoa mittasin alusta asti, vähän jos antaa pidemmällä aikavälillä osviittaa tulevien pentujen määrästä, Martalla nousi vajaa 3 kiloa paino ja 6 pentua oli.

2 vko 12.4kg
3 vko 12.7kg
4 vko 12.8kg
5 vko 12.9kg
6 vko 13.6kg
7 vko 14.2kg

Ruokahalu oli koko ajan hyvä, ei kertaakaan jättänyt täällä syömättä. Tällä viikolla alkoi jo roskiakin metsästämään ulkona, eli valtava nälkä murusella :)

Nyt vaan odotellaan että koska pennut syntyy, eniten toivon että kaikki menee hyvin ja Sylvi on hyvä emä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti