tiistai 8. joulukuuta 2015

Voittajanäyttely 2015

Käytiin Sylvin kanssa ensiesiintymisellä näyttelykehissä Voittajassa.
Aamusta jo aikaisin lähdettiin ensin Vantaalle jonne jätettiin auto. Laskin että nopeammin pääsen paikalle junalla kun jonottamalla messukeskuksesta parkkipaikkaa.
Sylvihän on maalaiskoira joten hiukan mua jännitti miten tyttö reagoi kaikkeen uuteen mitä vastaan tulee.
Juna-asemalla käveli kovin reippaasti ja uteliaasti. Juna oli matala-lattia ja rakoa laiturilta junaan oli ainakin 10 senttiä joka oli tytön  mielestä liikaa. Ei ollut aikaa lahjoa pentua kyytin joten nostoksi meni. Junassa oli taas ihan reipas, toki ihmetteli suurta ihmismäärää ja junan liikettä.


junassa


Messukeskuksessa riitti ihmeteltävää. Hirmuisesti koiria, isojakin, joita Sylvi jännitti. Aukeammalla paikalla käveli ihan hyvin mutta ahtaissa väleissä  jättäytyi jälkeen.
Istuttiin jonkin aikaa kehän laidalla opiskelemassa ennenkuin oli meidän vuoro mennä kehään.
Sylvillä oli vain 1 "kilpa"-kumppani, vajaa 2kk vanhempi uros. Kyllä oli komea mutta olihan se Martan ja Sylvin serkku ;)
Sylvi liikkui kai ihan ok, ja seisoikin hetkittäin, kai sen vuoksi että olin itse ihan hirmu jännittynyt. Yritin pitää kättä Sylvin edessä ja se tärisi niiin kamalasti! En kyllä tajua miten voin jännittää niin paljon.
Sylvi oli PPEK1 PN ja sai KP:n. ROP oli sitten uros ja Sylvi VSP. Mä oon tosi tyytyväinen <3

Arvostelu:
Erittäin narttumainen kokonaisuus. Reipas luonne. Linjakas nartun pää. Pää saa kasvaa korvien kokoon. Sopivat kulmaukset, keskivahva luusto. Hyvä rungonmalli. Hieman pitkä lanne. Hyvät reidet. Lupaava karva. Liikkeessä selkä saa tiivistyä ja liikkuu hieman takakorkeana. Liikkuu hyvin.



Sylvi ja palkinnot

Ja vähän Marttaa.
Siitä on tullut kovin äksy. Tai eihän se paljoa äksyile mutta 90% enemmän kuin ennen ;) Untaan ei saa häiritä ,kukaan, tai murina on taattua. Ihmettelin että mistä moinen kunnes tajusin, juoksu on nyt tosi lähellä, jee! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti