lauantai 14. marraskuuta 2015

Sylvi mätsärissä ja Waakun silmät peilattu

Käytiin Sylvin kanssa match showssa toissapäivänä.
Kylläpä osaan ahdistua kun moiseen menen, syytä en osaa kyllä sanoa. Mutta hyvä mieli kun käytiin! Hyvin suostui tyttö kulkemaan siellä mutta vähän jännitti kyllä ihmiset ja koirat ja uusi paikka. Häntä heiluen siellä kuitenkin oli kun jännitys meni ohi.
Pöydällä seisoi hyvin siihen nähden ettei ole asiaa harjoiteltu lainkaan. Koko porukan kanssa liikkui hyvin mutta yksinään ei. Oli niin hyviä hajuja että nenä maassa meni. Sijoitusta ei tullut mutta treeniä senkin edestä. Jos vielä yhdessä käytäisi ennen voittaja-näyttelyä joka on kolmen viikon päästä, huih :)
Nora sanoi että pitää Helmikin ottaa mukaan, vanhus kun niin innostuu aina ku pääsee johonkin ja virallisiin tuskin enää ikinä Helmin kanssa mennään. Ellei sitten erkkariin vanhin veteraani"kisaan". Alle 2kk enää ja tarkoitus olisi juhlistaa 13-vuotiasta. Helmi ei eräs aamu halunnut kävellä vaan päätti oikaista metsän kautta kotiin. Heti iski huoli että mikäs nyt mutta on sen jälkeen ollut taas oma itsensä. Kyllä vaan pelottaa se hetki kun kunto huononee ja on aika jättää hyvästit. Noin vanhaa koiraa kun ei ole itsellä koskaan ollut ja Helmillä on iso paikka mun sydämessä, rakas <3

Martan tuleva pentujen isä Waakku kävi silmäpeilissä tällä viikolla, terveet olivat joten suunnitelma pitävä. Nyt vaan odotellaan juoksua alkavaksi. Merkkailee kovin ulkona ja karva alkaa tippumaan, parin kk sisällä varmaan sitten juoksu alkaa. Olen jo katsellut kaikenmoisia tarvikkeita joita alan ostamaan pikkuhiljaa että olisivat sitten valmiina. Jännää! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti